Ei taaskaan ollut tarkoitus tähän osallistua, sillä vyöllä oli jo heinäkuussa ajettu Yötön 3000 ja näin ollen pitkänmatkanajokiintiön olisi luullut olevan täynnä. Sen lisäksi satuin kaatumaan pyörällä elokuun alussa murtaen vasemman solisluuni ja siksikin ajattelin että tämä ajokausi oli tässä. Käsi parani kuitenkin yllättävän hyvin ja siinä pientä ajotaukoa pitäessäni sormet alkoivat vaeltaa hypoteettisen Ruska-reitin suunnittelun pariin. Ja niin kuin ennenkin on käynyt, niin valmiiksi suunniteltu on puoliksi tehty ja pakkohan se oli sitten hoitaa loputkin urakasta. Kontrollikäynti lääkärissä kolme viikkoa murtuma-ajankohdan jälkeen vahvisti sen minkä arvelinkin eli käsi oli todella hyvin parantunut ja luutunut hyvin. Matkassa oli vielä pari mutkaa nimittäin maantiepyörään piti kasata dynamokiekko (yöttömässä tälle ei ollut vielä tarvetta) ja kotiväeltä piti saada lupa lähteä jälleen yli viikoksi tien päälle. Tilailin Saksasta uuden dynamonavan ja pinnat - kehä olikin jo valmiina. Harmillisesti tuli speksattua pari milliä liian lyhyet pinnat (kiitos Mavicin surkean teknisen dokumentaation, olisi pitänyt mitata kiekon ERD tietenkin itse, mutta tyhmänä luotin taas johonkin nettitietoon). Onneksi Suomesta löytyi sopivia pinnoja, joten ehdin tilaamaan uudet vielä puolitoista viikkoa ennen lähtöä. Kiekko kasaantui tämän jälkeen aika kivasti, vaikka rihtauspenkki ei oikein toiminut läpiakselinavan kanssa täydellisesti yhteen. Noh, tungin miljoonalaatikosta löytyneen rata-akselin navan läpi ja sain silleen koko kiekon nätisti kiristeltyä pukkiin. Lisäksi piti tehdä vähän sähkötöitäkin, sillä omistamani Supernovan etuvalon johto oli liian lyhyt maantiepyörään, koska siinä ei ole haarukassa kiinnityspaikkaa valolle. Näinollen piuha piti vetää ohjaustankoon asti ja se taas vaati jatkojohtoa. K-Raudasta asennusjohtoa euron metri ja abiko-liittimillä jatkopätkä, jolla homma hoitui nätisti. Supernovan ohjaustankokiinnike oli jo onneksi valmiiksi olemassa. Lisäksi piti vielä heittää tubelekset (Conti 5000TL) lähes loppuunajettujen Vittorioiden tilalle, mutta se sujui todella kivuttomasti. Tällä välin sain lähtöluvan sekä perheeltä että työympyröistä. Kaikki oli näin ollen valmista.
10-11.09. Helsinki-Karuna-Säkylä-Ähtäri (523km)
Polkaisin Oulun rautatieasemalle aamujunaan. Samassa junassa näkyi olevan Saarion Juhani, jonka en siinä vaiheessa edes tiennyt osallistuvan tapahtumaan. Aattelin vaan että kas, täällä on muitakin bikepacking-ihmisiä. Nukuin jonnekin Pietarsaareen asti, jonka jälkeen livahdin ravintolavaunuun, jossa tapoin aikaa mielenkiintoisen ukrainalais-virolaisen kaverin kanssa jutustellen. Helsingin päässä oli mukava aurinkoinen ilma - aurinkoa ei näkyisikään lähdön jälkeen kuin vasta Ivalossa, joten olisi pitänyt nauttia varastoon. Baanaa pitkin polkaisin Ruoholahteen, jossa oli brevet-korttien jako. Paikalla olikin mukavasti ajajia ja syötiin siinä hampurilaisateriatkin. Syötyäni lähdin tapaamaan vanhempiani, jotka olivat Erottajalla Lily Lee -cocktail-baarissa ystäväpariskunnan kanssa. Siinäpä olikin pikkutakkiväellä ihmettelemistä kun saavuin paikalle spandexit jalassa. Yksi pukumies siinä terassilla kyseli kiinnostuneena Randonneurs Finland -ajopaidastani ja sen materiaalista. Oli yllättynyt että villaa käytetään urheiluvaatteissa. Mielenkiintoinen ja mukavan yllättävä keskustelu. Kävin sisällä puolisen tunnin ajan tapaamassa porukoita ja join siinä yhden oluenkin. Sitten oli aika lähteä kohti Seurasaarta ja pysähdyin matkalla vielä Taka-Töölössä ostamassa evästä yöksi. Seurasaaressa olikin sitten lähes rando-kansanjuhla käynnissä. Tuplasti enemmän osallistujia kuin vuosi sitten ja kannattajiakin oli ilmaantunut runsain määrin paikoille. Mukava oli siinä jutustella tuttujen kanssa. Vedin vielä lihiksen kahdella nakilla huiviin ennen lähtöä. Mäkipään klassisen puheen jälkeen päästiin matkaan innosta pinkeänä, mutta myös silleen sopivasti pelokkaana. Letkassa ajettiin vähän aikaa, kunnes porukka jakautui jokseenkin kahtia siten että osa suuntasi kohti vanhaa Turuntietä ja osa etelämmäs Länsiväylän suuntaan. Itse kuuluin jälkimmäiseen porukkaan. Ennakkoon olin vähän huolissani Espoon läpi ajelusta, sillä arvelin opastuksen olevan jotain kauheaa ja minähän en navigaattorin kanssa ajele - lähinnä epäselvissä tilanteissa katson kännykästä sijainnin. Onneksi kotiläksyt oli tehty varsin hyvin eikä reittikään ollut mitenkään vaikea. Matinkylän liepeillä ajelin yhden risteyksen pitkäksi, mutta huomasin asian varsin pian eikä tuosta koitunut kuin pari minuuttia ylimääräistä. Kivenlahdessa oli lisäksi iso tietyömää, joka pakotti kiertotielle, muttei siinäkään ihmeempiä. Jossain kohti matkaa rotta ylitti tien editseni, hyh. Myötätuulessa matka jatkui mukavasti Kirkkonummelle, jossa vielä pieni sekoilu citymarketin pihaan päättyvän kelvin kanssa ennen kantatie 51:n varteen siirtymistä. Kantatie oli positiivinen yllätys, sillä piennar oli yli metrin levyinen ja tuntui kuin mulla olisi ollut oma kaista aina Karjaalle asti. Olin alunperin ajatellut että Karjaalla voisi syödä jotain, mutta mulla ei ollut nälkä, joten matka jatkui Billnäsin ja Pohjan kautta Tenalaan. Sammakoita sai jonkin verran väistellä öisellä tienpientareella. Tästä oli lyhyen sorapätkän sisältävä oikotie tielle 183, jota pitkin ajelin Strömman kanavan kautta Kemiöön ja edelleen Karunaan kontrollipisteelle yksi, jonne saavuin kahden jälkeen yöllä. Kirkkomaalla olikin harvinainen öinen ruuhka ajajien tullessa ja mennessä. Siitä eteenpäin oli pakollista parcoursia aina Säkylän liepeille asti. Pian lähdettyäni Karunasta eteenpäin, alkoi nihkeä sade, joka oli sellaista tihkumaista, mutta kuitenkin riittävän märkää kastelemaan vaatteet. Onneksi Paimiossa oli 24h-kauppa, jonne pääsi hetkeksi suojaan ja nauttimaan eväitä. Sade vähän jopa yltyi, kunnes se hetkeksi lakkasi jossain Pöytyän suunnilla. Kolme valkohäntäpeuraa piristivät matkantekijää aamuhämärissä. Siinä sitä sitten ajeltiin parcoursin päähän päivän pikkuhiljaa valjetessa sumuisena. Oripään jälkeen sade alkoi uudestaan ja sitä kesti puolillepäivin. Säkylää ennen oli mukava gravel-osuus ennen leimauspistettä, jona toimi leikkimökintapainen rakennus uimarannalla. Paikalla oli kolme muutakin ajajaa ja paikallinen mies ihmettelemässä touhua. Jatkoin Huittisiin pitämään lounastauon ja otin siinä samalla pienet nokosetkin. Samalla sadekin lakkasi. Reissu jatkui ok-merkeissä Sastamalan kautta Tampereen länsipuolelle Häijääseen, jossa pidin pienen virkistystauon huoltiksella. Jutila ja Saario tuli bongattua matkalla kuten myös pari ulkopuolista pisteenmetsästäjää, kiitokset heille tsempistä. Sitten edessä olikin matkan ehkä ankein osuus eli kolmostietä Hämeenkyröstä Parkanoon. Piennar oli ala-arvoisen kapea, oli tärinäraitaa ja routavauriota, jyrkkiä mäkiä sekä vilkas liikenne. Pidin puolen tunnin tauon Ikaalisten nesteellä ja Parkanossa olin lopulta iltakuuden aikoihin. Pitipä se sielläkin käydä nauttimassa munkkikahvit. Matka jatkui tylsähköä lähes erämaista tietä Kihniön kautta Virroille, jossa olin ennen iltayhdeksää. Ajattelin jäädä yöksi hotelliin, mutta ovi oli lukossa eikä kukaan vastannut edes puhelimeen. Niinpä se oli pakko vielä sinnitellä väsynein silmin Ähtäriin, josta löytyi kota eläinpuiston lähistöltä. Kello oli yli 12 ja uni tuli nopeasti.
12.9. Ähtäri-Iisalmi (256km)
Heräsin kahdeksan jälkeen aamulla ja hoksasin että läheinen eläinpuiston kahvilaravintola aukeaisi vasta kymmeneltä. Vähään aikaan ei muita vastaavia tulisi vastaan, enkä jaksanut palata reittiä taaksepäin, joten pakko se oli odotella aukeamista. Mukava aamiainen naamaan ja suunta kohti Karstulaa. Tämä oli kiva tienpätkä ajaa kumpuilevine mäkineen. Karstulassa pidin lyhyen lounastauon ja jatkoin Viitasaarelle. Illasta eteenpäin oli luvattu sadetta ja sepä alkoikin aikalailla heti Viitasaarelle klo 15:30 päästyäni. Heräsi vahvat flashbackit viime vuoden Ruskaan sillä olin silloinkin ajanut toisena päivänä Viitasaarelle. Söin hampurilaisaterian ja jutskasin hetken parin muun kuskin kanssa ja sitten se oli vaan pakko lähteä sateeseen ulkoilemaan. Ihan mukavasti meni Keiteleelle asti, mutta joskus sen jälkeen vesi alkoi tulla läpi takista ja neopreenihanskoista. Sen lisäksi oli pimeää ja vettä tuli sen verran että teiden ajourat olivat kunnolla veden peitossa. Tilanne oli jossain määrin ahdistava, sillä pelkäsin jäätyväni, jos tulisi vaikka rengasrikko. Pielavedellä oli kauppa vielä auki ja lämmittelin hetken eteisessä juoden litran jugurttia. Ulos siirryttyäni meinasin jäätyä pystyyn märissä vaatteissani, mutta ei se auttanut kuin lähteä vielä 50 kilsan taipaleelle Iisalmeen. Olipas se mäkinen osuus, mukava olisi joskus ajaa tuo päivänvalossa (ja kuivassa). Iisalmeen saavuttiin puolen yön jälkeen ja pienen ulkoilualuesekoilun jälkeen järven rannasta löytyi Saunaniemen kota, joka oli pari kolme kilsaa sivussa reitiltä. Luojan kiitos sain kohmeisilla käsillä tehtyä tulet kotaan ja pystyin hetken lämmittelemään ennen nukkumaanmenoa.
13.9. Iisalmi-Hyrynsalmi (194km)
En keksi montaakaan kauheampaa asiaa kuin märkiin ajovaatteisiin pukeutuminen ulkona nukutun yön jälkeen. Polkaisin siitä sisuuntuneena Iisalmen keskustaan aamiaiselle. Huomasin että ilma oli selvästi kylmentynyt ja tuuli oli melkoisen navakkaa ja sivuvastaista. Sadettakin pukkasi edelleen. Viitostietä ajelin Kajaaniin ja pari kertaa sivutuuli meinasi puhaltaa mut alamäessä ulos tieltä. Kajaanissa liikennemerkit heiluivat tuulen voimasta ja keli oli aika epäinhimillinen. Kävin mukavassa pizzeria-kahvilassa lounaalla ja venytin lähtöä sillä ulkona vallitseva keli inhotti. Lopulta se vaan piti pakottautua pihalle ja jatkaa kohti Hyrynsalmea. Tää oli tuttua tietä, jota olin polkenut Yötön3000:ssa toiseen suuntaan. Ristijärveltä valitsin tosin hiljaisemman seututien, joka oli varsin kiva ajaa. Ennätin vielä kauppaan, josta suuntasin uimarannalle katsastamaan mahdollista yösijaa. Pukukoppi osoittautuikin erinomaiseksi majataloksi. Ainoa vaan, etten saanut vielä unta, joten ajattelin käyttää ajan hyödyksi ja käväistä CP2:n parcoursin toisella päätepisteellä Ukkohallan huipulla. Se olikin aika tymäkkä nousu. Pyörähdin huipulla ympäri ja ajelin takaisin uimarannalle. Nyt uni tulikin jo hyvin. Sadetta oli pitänyt koko päivän ja pitäisi seuraavan yönkin, joten mitään järkeä jatkaa ei myöskään ollut.
14.9. Hyrynsalmi-Pelkosenniemi (381km)
Aamulla vettä satoi edelleen. Ajelin kahdeksan jälkeen kaupalle ostamaan evästä ja jatkoin parcoursia leimauspisteelle. Tie Hallaan oli sateen pehmittämä ja kura lensi kunnolla. Lopultapa sitä päästiin taas pikitien makuun ja Suomussalmelle. Ajelin tuttuun pizzeriaan, jossa tapasin yllätyksekseni edustaja Härmän, joka painiskeli jonkinlaisen motivaatio-ongelman parissa. Kai me siinä vähän onnistuttiin parantamaan maailmaa pizzan ääressä ja molemmat jatkoimme matkaa. Itse koukkasin Tokmannille ostamaan kaksi paria villasormikkaita, sillä muut hanskat olivat läpimärät ja sadekin oli viimein lakannut, joten ajattelin että villalla voisi voittaa. Mukavasti toimivatkin koko loppumatkan ajan. Alunperin oli tarkoitus ajaa Taivalkosken kautta Posiolle, mutta inhottavan kelin väsyttämänä päätin ottaa varman päälle ja ajaa tylsää vitostietä Kuusamoon. Melko tylsäähän se taasen oli, pieni pysähdys Piispajärven kyläkaupalla piristi sentään. Kuusamoon laskettelin seitsemän aikaan illalla ja taas tuli muistoja viime vuoden Ruskasta, jolloin oli ollut sama aika ja sama paikka. Olin tuhlaillut sateessa sen verran tunteja, että katsoin nyt parhaaksi vetää all-nighterin, koska vettä ei enää satanut ja sää oli muutenkin siedettävä. 140km Kemijärvelle pimeässä oli siis seuraavana listalla. Ihmeen kiva oli ajella, mutta väsy alkoi vähän tulla pintaan Joutsijärven tienoilla. Menin huoltoaseman pihalla olevaan kotaan istuskelemaan ja otin parin minuutin voimatorkut. Kyllä ne sen verran auttoivat, että matka saattoi jatkua Kemijärvelle, mutta pian piti ottaa uudemman kerran vähän lepoa. Vielä ennen Pelkosenniemeä auringon jo noustua tuli niin paha väsytyskohtaus, että oli pakko kaivaa makuupussi esiin ja mennä Pyhätunturin tienhaaran kohdalla erään katoksen alle torkkumaan hetkeksi. Pelkosenniemelle tulla tupsahdin noin yhdeksän aikaan aamulla lopulta.
15.9. Pelkosenniemi-Ivalo (216km)
Paikallisella SEO:lla oli kylän ukkojen kokoontumisajot ja hyvinpä sovin sinne sekaan juomaan kahvia ja syömään pullaa. Sodankylään oli jo mukavampi ajaa 50km ja paikan päällä suuntasin kebabille. Edessä olisi kammoksumani 130km nelostieosuus Saariselälle, jota olin viime kesänä kironnut alimpaan helvettiin vastatuulessa poljettuani. Nyt sää oli onneksi mukavampi ja matka taittui aika mukavasti, kunnes jossain Porttipahdan kohdilla väsymys alkoi taas olla sietämätöntä. Otin taas pienen levon metsikössä ja jaksoinkin tämän jälkeen vaivatta Ivaloon asti. Vuotsossa kävin kaupassa ja juttelin mukavan kauppiaan kanssa. Kahvitkin tarjosi. Käykäähän Saariselällä kävijät Vuotsossa ostoksilla, niin tuette kivaa yrittäjää. Pimeä alkoi laskeutua Saariselkää lähestyttäessä ja magneettimäkeä alas lasketellessa oli jo kunnolla pimeää. Ivaloon saapuessa minut yllätti se, että lämpömittari näytti nollaa ja kylällä oli jäätävä sumu. Oli tarkoitus mennä laavulle yöksi, mutta kaupasta eväsostosten jälkeen ulostullessa tajusin vasta kuinka kylmä ilma olikaan. Koko ajatus laavulle menemisestä puistatti ja päätin samantein hakeutua leirintäalueelle mökkiin. Sielläpä olivatkin paikalla jo Similä sekä Sirkiä.
16.9. Ivalo-Pulmankijärvi-Utsjoki (279km)
Aamulla ilma oli vissiin vähän jopa pakkasella, vaan ulos maantielle se oli lähdettävä. Olin ajellut kolmisen kilsaa kun huomasin että kypärä oli jäänyt majapaikkaan. Noh, takaisin hakemaan ja toisella yrityksellä polkaisin Inariin aamiaiselle. Sääkin siinä onneksi vähän lämpeni, mutta tässä vaiheessa jo päiviä vaihtelevasti vaivannut oikea polvi alkoi särkeä voimakkaammin. Inarista sai onneksi buranaa ostettua ja se taisi vähän auttaakin asiaan. Utsjoelle matka eteni sutjakkaasti. Matkalla vastaan juoksi nainen, jonka myöhemmin tajusin olevan Suomen läpi juoksemassa oleva Marianna Zaikova. Tsempit siinä huikattiin toisillemme. Utsjoella olin neljän maissa iltapäivällä ja ajattelin olla tällä kertaa kaukaa viisas ja varata mökin jo hyvissä ajoin. Sitten piti vielä käydä heittämässä reilun sadan kilsan lenkki Pulmankijärvelle ja takaisin. Vastaan tuli koko päivän ajan muita kisaajia ja tahti vain kiihtyi Pulmankijärveä lähestyessä. Sinnepä olikin kunnollinen nousu Nuorgamista. Taitaa olla jotain 7 prosentin keskijyrkkyttä kolme kilometria. Nousun jälkeen avautuikin hieno tunturiylänkö, jossa koivut olivat pystyynkuolleita aikoinaan tapahtuneen tunturimittariepidemian seurauksena. Ilo oli taas tavata Krisseä kontrollilla leimaa passiin lyödessä. Ennätin vielä Nuorgamiin kaupalle. Siitä loppurutistus pimeässä takaisin Utsjoelle mukavissa merkeissä ja mökkiin yöpymään.
17-18.9. Utsjoki-Ylimuonio (373km)
Nukuin pitkään, sillä enää ei ollut varsinainen kiire mihinkään ja läheisessä ravintola Rasstigaissassa avautuisi lounas vasta kello 11. Suuntasinkin sinne syömään erinomaista porokiusausta ja lihapullia. Aivan mahtava paikka omistajineen. Siitäpä se sitten oli pakko lähteä takaisin etelään päin ja vastatuuleen. Tie Kaamaseen on jo tullut varsin tutuksi, mutta niin se vaan yllättää aina nousuineen. Vähän ennen perille pääsyä kohtasin taas Zaikovan, joka jälleen toivotti tsempit. Mukava kohtaaminen. Kaamasen kievarissa pidin pienen iltatauon juomalla pari olutta ja ostamalla pipon yöajoa varten. Jatkoin Inariin ostamaan evästä yötä varten, mutta samalla huomasin että nälkähän tässä taas on ja pakko se oli vielä mennä Pizzeria PaPaNaan vetämään Jonen erikoinen tjsp. huiviin. Kello oli kymmenen illalla ja edessä 180km erämaan halki Leville. Vähänhän tuollainen pelottaa jo ajatuksena, mutta härkää sarvista ja tien päälle. Matka sujui melko mukavasti Pokkaan asti pari lyhyttä jaloittelutaukoa pitäen. Huomattavasti kivempi tämä oli nyt ajaa kuin heinäkuussa helteessä paarmojen keskellä. Pokasta Leville oli 60km soratietä, joka oli alkuun melko pahoilla kuopilla, mutta parani pikkuhiljaa. Välillä se oli oikein nautinnollinen ajaa jopa. Vaan lopussa kiitoksena oli sitten 13km pituinen työmaa, joka oli sangen ankeaa röykytystä. Onneksi selvisin ongelmitta ja oli kyllä ilo taas päästä asfaltille. Leviltä Muonioon vievä tie on melko mäkinen ja voimat alkoivat olla aika lopussa. Väsyhän se taas puski päälle ja pari nuokkumistaukoa täytyi pitää bussikatoksissa. Kuin tilauksesta ennen Muoniota koin vaikuttavan hetken, kun kymmenen metriä edessäni tielle loikkasi pusikosta naarashirvi perässään vasa. Nuokkuvat silmäni avautuivat siinä silmänräpäyksessä. Emo loikki kaviot kopisten tien yli, mutta vasa kääntyi takaisin ja jonkun matkaa molemmat ravasivat tien molemmin puolin rinnallani samaan suuntaan ennen kuin kääntyivät kauemmas tiestä. Toivottavasti löysivät toisensa vielä. Jos olisin ollut autolla liikenteellä, olisi hirvikolari ollut todella lähellä - sen verran läheltä tuo eteen hyppäsi. Tästä piristyneenä saavuin viimein Muonioon, jossa palkitsin itseni oluella ennen kuin vaivauduin vielä vajaat viitisentoista kilometriä pohjoiseen Ylimuonion maalipisteeseen. Sinne saavuttuani olo oli jotenkin tyhjentynyt. Sundström saapui paikalle vähän jälkeeni ja juteltuamme hetken siirryin läheisen kyläkoulun pihalle lepäämään. Koottuani ajatuksiani hetken sain aikaiseksi ajaa takaisin Muonioon, jossa hain matkahuollolta itselleni lähettämäni repun ja nautin munkkikahvit, joiden aikana torkahdin hetkeksi. Sittenpä olinkin valmis siirtymään hotellille saunan ja muiden nautintojen pariin. Olipahan hieno hotelli vieläpä, mukava yöpyä tasokkaasti viikon epämääräisen oleskelun jälkeen.
Epilogi
Kaiken kaikkiaan ajo sujui hyvin. Aikaa kului noin puoli vuorokautta pidempään kuin oletin, mutta se on ihan ymmärrettävää ottaen huomioon alkumatkan keliolot, joiden seurauksena ajoin 350km putkeen sateessa. En tiedä olisinko selviytynyt jotenkin paremmin paremmilla sadevarusteilla. Onko edes olemassa varustusta joka toimisi kaksi vuorokautta putkeen yhtäjaksoisessa sateessa? Voimat riittivät aivan hyvin ja pystyin kiristämään tahtia huomattavasti tarpeen mukaan. Näin ollen aikataulupaine ei päässyt nousemaan liian suureksi, vaikka aikaa kuluikin sadetta pitäessä aikalailla. Pientä kyllästymistä on havaittavissa tiettyjä Pohjois-Suomen teitä kohtaan - niitä on nyt tullut ajettua vuoden sisään moneen kertaan eri suuntiin ja paikat alkaa olla ns. nähty. Oisinhan mä nytkin voinut mennä mm. Norjan kautta Muonioon ja se olikin aikeissa, kunnes sain tietää, että viranomaistietojen mukaan Utsjoen rajaylityspaikan kautta ei pääsisi Norjaan. Muilta ajajilta kuitenkin kuulin myöhemmin, että ylihän siitä oli menty ilman että kukaan oli kysellyt. Keskeyttäminen ei käynyt mielessäkään, vaikka keli oli välillä aika kauhea ajaa ja kaikenkaikkiaan tämän vuoden Ruska oli sekä omasta että jututtamieni ajajien mielestä huomattavasti rankempi kuin viimevuotinen. Pyörä toimi täydellisesti ja ainoat hoitoa vaativat toimenpiteet olivat etuvalon kiinnikkeen ja juomapullotelineen pulttien kiristys. Ketjut öljysin kolmasti tien päällä. Ilo oli huomata, että uusi olemattomasti ennakkotestattu etukiekkoni toimi moitteettomasti samoin kuin uudet dynamovalojohdotuksetkin.
Kiitos kaikille asianosaisille hienosta tapahtumasta. Ilo oli nähdä tien päällä ja maalissa teitä kaikkia.
Comments
Post a Comment