Yötön 3000 2021

 Yötön 3000 - ei väliä vaikkei Italiaan päässytkään

Covid-jutut jatkui jatkumistaan ja tänäkään kesänä ei huvittanut lähteä Milanoon ja Miglia 1001:een, vaikka se lopulta järjestettiinkin. Onneksi Italian sää tuli heinäkuussa Suomeen kylään, joten ei siitä niin väliksikään. Hyvä simulaatio saatiin aikaiseksi näinkin. Yötön 3000 oli ylittänyt uutiskynnykseni jo viime vuoden keväällä ja ajattelin että siinäpä mukavan kuuloinen ajelu, kun lähtö- ja maalipaikat saa itse valita eikä näin ollen tarvitse matkustaa mihinkään osallistuakseen. Lisäksi valoisa vuodenaika oli vetovoimatekijä - ei tarttisi ajaa keinovaloilla juuri lainkaan. Toisaalta ennakkoon pelotti Lapin hyönteistilanne. Aiemmin käynyt niillä main ainoastaan elo-toukokuun välillä, joten tilanne olisi uusi. 

Valmistautuminen oli aika mitätöntä. Kevättalvella olin saanut uuden pyörän, ensimmäisen vaihdepyöräni sitten teini-iän :D.  Mulla on ollut vähän tekemistä totuttautumisessa vaihteilla ajamiseen vuosien fixed/single speed -touhun jälkeen etenkin kun uuden fillarin ajoasentokin oli vähän rennompi verrattuna ratapyörägeometriaan, jolla olen tottunut touhuamaan. Kyllä, randopyöräkin voi olla liian mukava. Sain kuitenkin lopulta ajokkini tuunattua melko agressiiviseen asentoon ja lisäksi tempotikuilta homma meni muutenkin aerommaksi. Ajelin kesäkuun alussa kolmen sadan lenkin ja juhannuksen molemmin puolin neljä noin 150km ajoa, minkä koin uhkarohkeuspäissäni riittäväksi valmisteluksi tulevaa varten.

Heinäkuun alku lähestyi ja säätiedotteet tarkentuivat. Kävi ainakin selväksi, että reissulle olisi luvassa aika rankkaa hellettä. Olen aina pitänyt itseäni aika hyvin lämmössä viihtyvänä, mutta tuo käsitys tuli muuttumaan. Noh, sääennuste mahdollisti ainakin aika kevyen pakkaamisen. En lopulta ottanut vaatteista mukaani kuin lyhyet housut, pari lyhyttä ajopaitaa, irtohihat ja sadetakin. Näin jälkikäteen kadun etten ottanut toista paria ajohousuja, mutta kun aikaisemmin yksilläkin pärjännyt tosi hyvin kaikissa oloissa, niin en osannut varautua. Yöpymissetti oli sama kuin syksyllä Ruskassa eli ilmatäytteinen makuualusta (osittain turha näin lämpimissä keleissä, mutta mukavahan se oli) ja untuvamakuupussi. Uutena hankintana ripustettava hyttysverkko, jonka ajattelin tulevan tarpeeseen etenkin Ylä-Lapissa. Näillä eväin sitten kohti starttiviivaa.

3-4.7.2021 Oulu-Inari (559km)

Olin lähtöpäivänä melko täpinöissäni. Ajelin nurmikon, koska seuraavaan viikkoon ketään ei olisi kotona. Kävin lähiravintolassa vetämässä pizzan ja nukuin päikkärit ennen kuin starttasin kohti lähtöpisteekseeni valitsemaani Oulun kauppatoria. Paikalle päästyäni yhytin sieltä muutaman tutun pyöräilijän ja Matti Koivurannan, joka oli niinikään osallistumassa tapahtumaan. Pienimuotoisten juhlallisuuksien myötä sitten lähdettiin matkaan. Lämpötila oli 28 eli hyvin tarkeni. Vastatuultahan se puski luoteen suunnalta ja tämä teema tulisi osaltani jatkumaan hyvinkin pitkään. Onneksi se yöksi aina laantui. Matti K:n kanssa ajeltiin melko samaa tahtia Yli-Iihin (50km) ja ekat porotkin tuli jo siinä heti bongattua. Kaupassa piti käydä, koska se olisi viimeinen aukioleva paikka ennen Rovaniemeä. Pari paikallista ukkoa tuli peräkanaa heti tiedustelemaan matkan tarkoitusta penkillä istuskellessani. Mukavaa seuraa ja hyvää tsemppausta sai heti alkumatkasta. Fantaa ja viineriä naaman sekä parit banaanit laukkuun ja kohti viipyilevää iltaa. Pieniä, tuttuja teitä Oijärven kautta Simojokivarteen ja sieltä kt78:n varteen, josta 70km vielä Rovaniemelle (221km). Ihan miellyttävä oli ajaa, kohokohtana keskellä tietä seissyt naarashirvi, joka hetken minua tuijotettuaan asteli ylväästi tien sivuun. Rovaniemen rantamaisema oli hieno aamuyön auringossa. Kävin huoltiksella syömässä hampurilaisaterian kaikessa rauhassa ja jatkelin keskustan läpi kohti Kittilää väistellen baareista ulos purkautuvaa nuorisoa. Sitten saikin ajaa totaalisessa rauhassa Ounasjoen itäpuolen vartta. Panin merkille, että 70 kilometrin matkalla en kohdannut yhtään autoa. Jossain vaiheessa takamus alkoi vähän ilmoitella ärtymyksestä, mutta annoin asian olla. Reitti oli kyllä oikein mukavan polveilevaa jokimaisemaa. Ennen Kittilää seuraan liittäytyi lennosta joku paikallinen maantiepyöräilijä, jonka kanssa oli mukava jutustella niitä näitä. Kittilässä (370km) pistäydyin ensin kaupassa ja sitten huoltiksella syömässä. Siellä törmäsin yllättäen Raimo Ruokoseen ja olipas kiva nähdä ja keskustella. Taukoilun jälkeen kohti sadan kilsan päässä sijaitsevaa kontrollipistettä Pokkaa, johon pitäisi mennä 40km soratietä. Valitsin Kiistalan kautta menevän pikkutien Levin kautta kulkevan reitin sijaan ja vissiin se oli ihan hyvä valinta. Tie oli todella mäkinen, mutta pinta oli ihan ok ajaa. Täällä tuli ensikosketus Lapin paarmoihin. Myöhemmin Pokassa paikalliset sanoivat, että Levin kautta oleva pätkä olisi ollut huonommassa kunnossa olkoonkin profiililtaan vissiin vähän leppoisampi. Sää oli melkoisen kuuma, yli 30 astetta ja olinkin muutaman oluen tarpeessa saapuessani Pokan legendaariseen Tieva-baariin (460km). Miellyttävää oli jutskata paikallisten ukkojen kanssa auringolta piilossa. Tuhlasin siellä pari tuntia vaan pakko oli jatkaa, sillä lähellä ei ollut oikein mitään laavujakaan mihin laittaa yöksi. Harmi, että seuraava asutuskeskittymä olisi sadan kilsan päässä Inarissa, joten sinnepä siis. Vaan helle ja väsymys alkoi tehdä tehtäviänsä matkalla ja jouduin kunnolla taistelemaan, että jaksoin hereillä eteenpäin. Yhdessä vaiheessa yritin mennä maaten vähän matkan päästä tiestä, vaan hyönteistilanne oli sen verran rikas, että siitä ei tullut yhtään mitään. Ei auttanut kuin jatkaa lähelle Inaria laavulle, vaikka kuinka olisi tehnyt mieli päättää päivä jo aiemmin. Lopulta saavuin  pikkutunneilla Juutuanjoen varteen laavulle, joka oli pienen jyrkkärinteisen patikoinnin päässä maantiestä. Kävin joessa vilvoittautumassa ennen yöpuulle menoa, vaikka hyttysiä oli vaikka kuin pirusti. En edes välittänyt lähellä hengailleista perhokalastajista. Virittelin hyönteisverkon jotenkuten ja lopulta sain kuin sainkin unenpäästä kiinni.

5.7. Inari-Utsjoki (188km)

Tähän asti oli homma mennyt alkuperäisen aikataulun mukaan, mutta raskas keli oli syönyt pelivaroja aika hyvin eli tämä vauhti ei tulisi kestämään. Siihen lisättynä hyttysten ininässä nukuttu huono yö ei auttanut. Järkyttävässä hyönteispaljoudessa laitoin leirin kasaan ja polkaisin Inariin huoltamoaamupalalle. Sieltähän ei saanut mitään kunnon ruokaa, vaan jouduin tyytymään paniniin, joka oli jostain syystä todella vaikea saada alas. Heti aamusta lämpötila oli hyvin korkea ja tuuli sivuttainen. Polkaisin viime syksyn Ruskapyöräilystä tuttuun Kaamasen Kievariin, jossa vetäisin oluen jutellen paikallisten kanssa. Varoittelivat Karigasniemen tien mäistä. Eivät olleet aivan väärässä, kovia nousuja oli tarjolla koko päivän. Muotkan Ruoktussa pysähdyin pikkutauolle ja Karigasniemelle (665km) tullessa olin siitä huolimatta hyvin väsynyt. Lämpötila oli käsittämättömän kuumat 34 ja vesi meinasi loppua kesken. Ostin kaupasta kilon nektariineja, puolitoista litraa vissyä ja menin paikallisen koulun seinän varjoon nukkumaan päikkärit. Matka jatkui Tenojokivartta pohjoiseen ja sää oli edelleen kuuma. Pakko oli pysähtyä joessa uimaan vaatteet päällä, hienoimpia uintikokemuksia koskaan. Maisemat olivat aivan ensiluokkaiset, hienommat kuin juuri missään Suomessa pyöräilemällä näkemäni, mutta meno oli todella tukkoista ja taukoja oli pakko pitää tiheään. Tuntui että jaloissa ei enää ollut voimia kunnolla. Lopulta kuitenkin päästiin Suomi-neidon päälaelle ja kotakin löytyi yösijaksi. Tein tulet ja nukahdin lähes samantien alasti makuualustalle herätäkseni myöhemmin viileyteen ja hyttysiin tulen sammuttua. Nyt sain kuitenkin paremmat yöunet kuin edellisenä yönä. Päivämatka oli jäänyt rutkasti alle tavoitetason, muttei oikein ollut vaihtoehtoakaan, sillä Utsjoen jälkeen ei juuri yöpaikkoja olisi ollut. Koko Kittilä-Sodankylä-osuus oli yhtä taistelua luonnonolosuhteita (kuumuus, tuuli, hyönteiset, erämaa) vastaan enkä voi sanoa kauheasti nauttineeni itse ajamisesta.

6.7. Utsjoki-Saariselkä (215km)

Ajelin miellyttävissä merkeissä itään Utsjoen kirkonkylälle (770km) vajaan 20km:n matkan. Pub Rasstigaissassa olin juuri ennen lounasajan alkua. Kotiruokabuffetista haalin naamaani porsaanpaistia, perunamuusia, salaattia ja sen sellaista. Paikan pitäjäkin oli oikein mukavaa juttuseuraa. Lähtiessäni totesin, että keli on jos mahdollista eilistäkin kuumempi ja lisäksi tuuli on nyt vastainen. Edessä olisi reilu sata kilometriä asumattoman tunturiylängön yli Kaamaseen, mutta vastahakoisesti se taas piti lähteä matkaan palveluiden äärestä. Kuumuus oli läpitunkevaa ja kohta pitikin käydä pulahtamassa Kevojärvessä ja pian perään lisäksi Gukčejohkassa, missä juomapullotkin piti täyttää tunturipurovedellä. Ruska-muistikuvissani tämä pätkä olisi Petsikkoon asti nousua ja siitä laskua, mutta pettymys oli suuri, sillä lasku oli kovin vaatimatonta ja vastatuuli vesitti siitäkin kaiken potentiaalin. Kunnolla sai runtata alamäkeenkin. Alkuillasta pääsin periin Kaamasen kievariin ja olin kaikista luonnonolosuhteista niin suivaantunut, että ensimmäistä kertaa vakavissani ajattelin keskeyttämistä. En yksinkertaisesti kokenut tällaista kesäloman viettoa kovin hienona ja henkinen kantti alkoi pettää vaikka keho vielä ihan hyvin pärjäilikin huolimatta takamusta vaivaavista hiertymistä, trooppisista keleistä ja hyönteisistä. Join pari olutta ja päätin jatkaa Inariin ennen kaupan kiinnimenoa. Sieltä sitten evästä yöksi ja ihanteellisissa oloissa Ivaloon maltillisesti polkien. Päätin tässä vaiheessa, että jatko mennään rauhalliseen tahtiin stressaamatta mistään aika- ja matkarajoista. Siirryin ikäänkuin retkeilymoodiin, vaikken varsinaisesti kilpailemassa missään vaiheessa ollutkaan. Ivalon jälkeen yön kosteus muodostui aikamoiseksi ja tie oli kuin sateen jäljiltä kastellen vaatteetkin likomäriksi, vaikka aurinko paistoi yöttömältä taivaalta. Nousin Saariselän (965km) päälle ja maisemat olivat maagiset kello 02:n auringossa. Laskeutuminen teki tiukkaa sillä viima ja märät vaatteet olivat huono yhdistelmä. Ajattelin ensin mennä nukkumaan tienvarteen penkille, mutta ei siitä mitään tullut. Lopulta maalitin parin kilsan päästä "kummituskämppä"-nimisen päivätuvan, jonne menin lattialle makoilemaan. Kummitusta ei näkynyt, joten nukuin makoisasti viitisen tuntia.

7.7. Saariselkä-Sodankylä (128km)

Herättyäni kuulin, kun joku pariskunta kolisteli kuistilla. Kuulin vaan sanat "ei tuonne voi mennä, siellä nukkuu joku". Olisivat voineet kyllä tulla sisäänkin puolestani. Jatkoin aamupalalle ravintolaan ja olisin halunnut pizzaa, mutta sitä ei vielä saanut joten piti tulla toimeen aamiasbuffalla. Lähdin nelostietä etelään ja heti huomasin, että vastatuuli oli vain yltynyt eilisestä. Onneksi sentään lämpötila oli pudonnut siedettäville tasoille väliaikaisesti. Liikennettä oli ihmeen paljon ja vastatuuli oli todella jykevä. Vuotsossa pidin pikkubreikin jäätelönsyönnin merkeissä ja toisen kerran Kiveliön kalalla, jossa savulohimedaljonki oli erinomaista. Hyvä ruokakaan ei vienyt tuskaa pois ja tuuli vain yltyi Sodankylää avosuotaipaleita pitkin lähestyttäessä. Tässä vaiheessa mittani oli lähes täysi ja olin jo päättänyt keskeyttää, koska homma ei vaan tuntunut henkisesti kivalta. Kirjauduin majataloon (Kolme veljestä, isot suositukset) yöksi ja olin jo lähettämässä keskeytysilmoitusta, kunnes sain uskoteltua itselleni että ehkä olisi hyvä odottaa aamuun. Näin tein, hain kaupasta olutta, kävin saunassa, katselin telkkarista EM-välierää ja nukuin ruususen unet. Aamulla olin eri ihminen.

8.7. Sodankylä-Kitka (210km)

Hotelliaamiaisen jälkeen otin vielä tunnin torkut ja lähdin ennen puolta päivää matkaan. Keli oli aika passeli, pilvistä ja 25 astetta. Matka sujui leppoisasti Pelkosenniemen kautta Kemijärvelle, jossa hakeuduin kebabille ensimmäistä kertaa koko reissun aikana. Siitä sitten vähän matkaa Kuusamon suuntaan, kun vastaan tuli lupaavannäköinen Maijun Pubi, johon oli pakko mennä pistäytymään. Siellä jutustelua paikallisten vanhusten kanssa ja hyvät matkatoivotukset loppumatkalle tuli saatua samalla. Yötä vasten rauhallista ja maisemallisestikin kivaa vitostietä Ala-Kitkalle, josta olin kartoittanut laavun valmiiksi. Samalla tuli heitettyä Lapille hyvästit. Nyt oli myötätuultakin ekaa kertaa tälle matkalle. Kyseinen laavu ei ollutkaan mikään laavu, vaan oikea juhlakota, enkä noin hienossa kodassa ole ennen saanut nukkuakaan. Kerrassaan huikea päätös päivälle. Kävin vielä rantaterassin kautta Kitkajärvessä yöuinnilla ennen nukahtamista. Vähän epäilytti, että uskaltaako näin hienossa paikassa edes yöpyä vai onko aamulla poliisit ovella.

9.7. Kitka-Vuokatti (297km)

Herätyskello herätti ennen aamuseitsemää. Virkeänä Rukan ohi Kuusamoon kontrollille lasten liikennepuistossa sekoilun kautta ja aamupalalle, jona toimi porsaanleike. Edessä tylsäksi arvelemani vitostieosuus Suomussalmelle ja (arvasitte) vastatuuleen. Lämpötilakin taas nousussa. Tästä ei paljoa jää jälkipolville kertomista, tylsää oli. Huomiota herätti juhannusta edeltäneen myrskyn tekemät tuhot Kuusamon-Kylmäluoman alueella. Puuta oli nurin ihan kunnolla. Pysähdyin tauolle ja pikku päiväunille Piispajärven kaupalle ja pian sen jälkeen Hiljainen Kansa -teoksen yhteydessä olevalle kahvilalle syömään muurinpohjalettua. Olo oli melko voipunut Suomussalmelle tultaessa. Hain pizzan, jonka söin järven rannassa ja sen jälkeen poikkesin pubiin parille oluelle. Maata kiertävä pyöräilijä herätti totutusti huomiota asiakaskunnassa. Siitäpä sitä sitten olo virkosi niin, että päätin jatkaa Vuokattiin saakka. Alku meni kivasti kunnes Hyrynsalmella tuli matkan ensimmäinen ja ainoa tekninen ongelma, nimittäin puhjennut kumi. Onneksi tuota ei tapahtunut Lapissa, vaan nyt hyönteisiä oli lähes olemattomasti ja vaihto kävi miellyttävissä merkeissä. Kontiomäkeä lähestyessä ilma alkoi viilentyä huomattavasti vaarojen alarinteillä ja paikoitellen tuli oikeasti kylmä. Jopa siinä määrin, että meinasin harkita makuupussiin kääriytymistä eräällä bussipysäkillä. Sinnittelin kuitenkin parin ärhäkän nousun lämmittämänä Vuokattiin Katinkullan laavulle.

10.7. Vuokatti-Liperi (230km)

Aamulla heräilin ohikulkijoiden ääniin ja lisäksi huoltomies tuli laavulle tsekkaamaan paikkoja, koska laavu oli kuulemma kokenut ilkivaltaa säännöllisesti. Vähän turhan julkinen paikka omaan makuuni, mutta minkäs teet. Kaupasta aamupalaa ja kutostietä kohti Pohjois-Karjalaa. Sää oli alkuun erittäin ok, 28 ja pilvistä joskin vastatuulta taasen. Valtimossa, Aronsalmella ja Juuassa tauot. Viimeksi mainitussa hämmentävä bearnaise-pizza, joka oli ihmeen hyvää. Jälleen illan hämärtyessä tuntui tehot paranevan. Viilettelin Joensuuhun kovaa kyytiä ja huoltistauon sekä kontrollikäynnin jälkeen suuntasin pubiin, koska koin ansaitsevani sen. Ainoa vaan, etten meinannut päästä sisään, sillä ovimiehen mielestä askeleeni oli epävakaa. Lähes närkästyneenä tokaisin olevani vesiselvä ja ajaneeni juuri 200 kilometriä Sotkamosta tänne. Siinä sitten vielä esittelin maantieklossejani ja viimeistään tässä vaiheessa portsari oli myyty ja sain edetä peremmälle. Muutama tuoppi naamaan, suunta kohti Liperiä ja Harinjärven kotaa. Hieno avokota olikin. Tein tulet, kävin yöuinnilla ja nukuin sikeästi.

11.7. Liperi-Puumala (200km)

Suuntasin Ylämyllyn huoltikselle, joka olikin näköjään 24h. Jos olisin tuon tiennyt, olisin ehkä mennyt yöksi sinne hengailemaan, mutta sitten olisin ollut mukavaa luontokokemusta köyhempi. Vedin pizzan huiviin ja läksin kohti Savonrantaa. Keli oli taas helvetillisen kuuma ja tuuli (ta-daa) vastainen. Jossain päin Heinävettä vastaan tuli maantiepyörällä pisteenmetsästäjä. Olipas kiva rupatella. Kaveri varoitti minua edessä olevista mäkietapeista ja oli totisesti oikeassa. Vihtarista Savonrantaan oli nimittäin melkoista vuoristorataa. Savonrannassa lämpötila oli taas jotain 33 astetta, joten koin parhaaksi pitää siestan paikallisessa ravintolassa karikatyyrisen lupsakoiden savolaisukkojen seurassa. Kylläpä herätti taas kysymyksiä tämä touhu :D Savonlinnaan siitä sitten illaksi ja jostain syystä matkalla meinasi nukuttaa, vaan pääsin perille lopulta. Kävin vetämässä hampurilaisaterian ja samalla huomasin, että EM-finaali on alkamassa. Nyt kun retkeilymielellä oltiin liikenteessä, niin ei kai siinä kuin pubiin sisään. Ja olikin hieno olutravintola, oli mistä valita. Alakerrassa minut kutsuttiin iloiseen turkulaisseurueeseen jännäämään peliä ja oli kyllä sykähdyttävä hetki siinä. Ihania ihmisiä kertakaikkiaan ja onneksi Italiakin voitti. Vaihdettiin siinä hyvästit halausten kera ja jatkoin pikkutunneilla Savonlinnasta Sulkavan kautta vielä Puumalan Sahanlahdelle. Väsyhän se taas meinasi tulla, mutta noin muuten oli kivaa pikkutietä ja maisematkin kohdillaan. Leirintäalueen vierestä järvenrannasta löytyi sitten laavu, jossa hetimiten taju pois.

12.7. Puumala-Helsinki (310km)

Heräilin leirintäalueen ääniin aamusella, täytin vesipullot, kävin vessassa ja jatkoin matkaa. Saimaa näytti parhaita puoliaan olkoonkin, että kuuma oli eikä tuuli vieläkään myötämielinen. Pidin Hurissalon kaupalla evästauon ennen vaikeaksi epäilemääni soratieosuutta Ristiinaan. Olipa kyllä sympaattinen kauppa ja taisi siinä olla anniskeluoikeudet omaava kaupan oma terassikin. Tottavie, ei ollut helppo pätkä seuraavakaan. Nimismiehen kiharaa ja äkkijyrkkiä mäkiä ad nauseam. Ristiinaan vihdoin päästyäni oli paikallaan eväs- ja päikkärihetki uimarannassa. Pienen levon jälkeen jatkoin Mäntyharjulle, jossa vielä pikku breikki puistossa. Olin tässä vaiheessa kyllästynyt pieniin syheröisiin teihin, joten päätin vastoin ennakkokaavailuja vetää rohkeasti vitostietä Heinolaan. Sepä olikin yllättävän kiva leveine pientareineen ja ilta-aikaan rauhallisesti liikennöitynä. Heinolan ABC:lle ehdin passelisti yhdeksitoista tilaamaan hampurilaisaterian, jonka voimin jaksoin pimeässä Lahteen. Business City oli yöllä melko rauhallinen mitä nyt joku ohiajava raggarilauma huuteli ikkunasta jotain mistä en saanut selvää. Renkomäen ABC:lla tuli suoritettua pari tuntia maleksimista, jonka jälkeen uskaltauduin auringonnousussa kohti Helsinkiä. Vanha Lahdentie oli oikein leppoisa jonnekin Keravalle asti, jossa alkoi kauheassa kunnossa oleva ja surkeasti opastettu KLV-viidakko. Jakomäessä sekoilin pahemman kerran, kunnes lopulta löysin Viikin kautta keskustaan ja Kaivopuiston kontrollille. Koko yö oli valvottu, joten lepo oli paikallaan. Kävin Cafe Carouselissa syömässä palan pizzaa ja juomassa pari olutta, siitä sitten Tehtaanpuistoon varjoon lepäämään.

13.7. Helsinki-Hyvinkää (70km)

Naurettava päivämatka, mutta mua ei tosiaan tässä vaiheessa enää kiinnostanut mitkään aikataulut. Lähin lipumaan alkuillasta pois Helsingistä. Vantaan tienoilla seuraan liittyi toinen pyöräilijä, joka tarjoutui opastamaan minut Kivistön läpi kohti Vanhaa Hämeenlinnantietä. Taasen oli mukava jutella kanssapyöräilijän kanssa ja hyvät tsempitkin sain siitä niin. Olin jotenkin aivan finito-kunnossa, joten hädin tuskin jaksoin Hyvinkäälle ilman nukahtamista. Ai niin, tuulikin oli sopivasti kääntynyt pohjoisen puolelle. Arvoin Hyvinkäällä jatkosuunnitelmia. Alunperin oli tarkoitus ajaa Keski-Suomen kautta Ouluun, mutta olin saanut tarpeekseni nousumetreistä, joten päätin mennä Pohjanmaan lakeuksien kautta. Se olikin hyvä ratkaisu. Takamuskin oli enenevästi kipeä jatkuvasta hikoilusta, joten sikälikin tällainen välipäivä oli hyvä juttu. Kävin pubissa muutamalla oluella ja menin nukkumaan kunnallisen jalkapallokentän viereen. Futiskentät ovatkin muuten oivia randonneur-yösijoja pehmeine ja tasaisine alustoineen.

14.7. Hyvinkää-Alavus (270km)

Vastatuulessa (onneksi lievässä) eteneminen jatkui edelleen pikkuhiljaa Riihimäen ja Turengin kautta Aulangolle. Kävin Scandic-hotellissa vessatauolla. Pälkäneelle saavuin iltapäivästä ja pidin jälleen pienimuotoista siestaa kaupungintalon nurmella. Tähän sanottava, että paikkakunnilla on ihmeen vähän istumakelpoista miljöötä. Toisin sanoen penkkejä soisi olevan huomattavasti enemmän ihmisten käytössä, ettei tarttisi nurmikolla tai ties missä pellossa istuskella. Kangasalta vähän matkaa kanssani ajeli Pompo Stenberg, kiitokset piristävästä matkaseurasta sinnekin. Jatkoin Orivedelle melko mäkistä ja mukavan vaihtelevaa kantatietä pitkin. Orivesi oli jonkinlainen reissun kulminaatiopiste, sillä tästä eteenpäin kaikki oli hienoa sää mukaanlukien. Kävin pizzeria Bambinossa, joka osoittautui aivan huikeaksi ruokapaikaksi. Valitsemani pizza Montenegro oli erinomainen eikä kalpene millekään kotimaiselle artesaanipizzalle. Ravintoloitsijatkin olivat innoissaan kehuistani ja tarjosivat vieläpä jälkkäriksi vesimelonia, kun kuulivat matkastani. Iso suositus. Yötä vasten sitten Ruoveden kautta Virroille. Aloin etsiskellä yösijaa ja joku kota piti oleman vähän matkaa Virroilta pohjoiseen Toisveden rannassa. Noh, siellä oli äärettömästi hyttysiä, kota oli yksityinen ja se oli lukittu. Paikalla oli vieläpä hämmentäviä kylttejä, joissa pyydettiin pysymään poissa ampumisen uhalla. Tämä kaikki oli kuitenkin onni onnettomuudessa, sillä Alavudelle saapuessani ajelin Harrin uimarannalle, josta löytyi yllätyksekseni julkinen sauna suihkuineen. Voi mahdoton, kuinka tuntuikin hyvältä käydä suihkussa. Sauna ei sentään ollut enää lämmin, mutta toiste jos paikkakunnalle satun varhaisempaan aikaan, niin ehdottomasti testaan senkin. Vartijakin tuli siinä käymään ja sanoi, että paikan pitäisi olla jo lukossa, mutta käy vaan rauhassa niin hän tulee myöhemmin sulkemaan paikan. Kiitos Alavuden kaupunki. Panin maaten rannassa olevan avantouimariseuran saunan kuistille ja nukuin hyvin.

15.7. Alavus-Oulainen (248km)

Aamu valkeni helteisenä, mutta tuuli oli nyt enimmäkseen myötäinen. Vetäisin aamiaisen Alavuden ABC:llä, josta jatkoin nopsaan Kuortaneen kautta Vimpeliin. Lounaaksi jugurttia ja mandariineja koirapuiston penkillä. Pikkuhiljaa siitä ajelin Kaustisille, jossa oli kansanmusiikkifestarit käynnissä. Käväisin pubissa seuraten juhlahumua sivusta ja siinä istuskellessani alkoi rankkasade. Puolessa tunnissa meni ohi ja hyppäsin takaisin pyörän selkään. Sää oli viilennyt huomattavasti ja märkä tie kasteli vaatteetkin. Toholammilla pidin pikku ruokatauon, jonka jälkeen ennätin Ylivieskaan illaksi. Tapoin pari tuntia aikaa ABC:llä - en tiedä miksi edes jäin sinne jumittamaan, mukavuudenhalusta ehkä - jonka jälkeen pikkutunneilla 30 kilsaa vielä Piipsjärven laavulle Oulaisiin. Ainoa vaan, että matkalla alkoi nukuttaa niin kovin että pakko oli pysähtyä Oulaisten Teboilille torkkumaan pihapöytään hetkeksi ennen kuin sain ajetuksi viimeiset 7 kilsaa perille. Laavu olikin oikein passeli. Takamus oli melko liekeissä tässä vaiheessa eikä edes apteekista hankittu linola-rasva juuri tuonut apua. Aina housuitta nukutun yön jälkeen ajokyky oli kuitenkin tyydyttävä ja siitä sitten iltaa kohden paheneva. Tässä vaiheessa tuo ei juuri enää haitannut kun matkaakin oli niin vähän jäljellä.

16.7. Oulainen-Oulu (97km)

Ehkä olisin paremmalla rytmityksellä voinut ajella maaliin jo edellisen päivän/yön aikana, mutta hyvä näinkin. Ja kivempi se on tulla maaliin hyvävoimaisena päivänvalossa. Rivakkaa kyytiä ajoin Paavolaan, jossa viimeinen tauko munkkikahveineen. Limingassa seuraan liittyi yllättäen vielä mm. toissavuotisesta talvipäivänseisausajoreissusta tuttu Ari Kakko, jonka kanssa oli varsin kiva ajella vikat kilsat maaliin tuttuja teitä. Oulun torilla vastassa oli lisäksi Matti Koivuranta, joka oli päättänyt oman urakkansa jo päiviä sitten. Olin viimeinen maaliintulija koko porukassa eli ns. lanterne rouge, mutta se ei itseäni haittaa pätkääkään. Pääasia että pystyin nauttimaan loppumatkastani alun vaikeuksien jälkeen. Otettiin oluet siinä urakan päättymisen kunniaksi ja pian pitikin jo polkea kotiin, sillä lastenhoitovelvollisuudet kutsuivat pitkän tauon jälkeen.

Jos tästä nyt jotain pitää opiksi ottaa, niin jatkossa vähänkään yhtä pitkillä hellekelin reissuilla vaihtoajohousut mukaan, jotta hygienia säilyy paremmin kondiksessa. Ruskassakin vielä pärjäsi yksillä, mutta helteissä nähtävästi hikoaa sen verran enemmän, että vaihtamaan pitää päästä useasti. Tää oli pisin pyöräreissu, mitä oon tehnyt ja oon kiitollinen että sain sen kunnialla suoritettua. Odotin alunperin että homma olisi taittunut 10-11 päivässä, mutta nyt siihen meni lähes 13. Olosuhteet huomioonottaen (vastatuulta varmaan 2/3 matkasta, jonkinlainen ennätyshelle, hyönteiset) olen silti sangen tyytyväinen suoritukseeni. Vissiin nää helteet ei sit kuitenkaan ole mulle isokokoisena (88kg/194cm) pyöräilijänä kovinkaan optimaaliset olot. Illalla ja yöllä homma kulki paljon paremmin, mutta yöajoon taas liittyy muita ongelmia eikä vähiten unirytmiin liittyviä. Rytmitys olikin sangen haastavaa reissun aikana, samoin hyönteisoloissa yöpymiseen olisin kaivannut telttaa, mutta jää nähtäväksi jaksaako sellaista alkaa raahaamaan mukana, vai yrittääkö sitä vain sopeutua hyttysverkoin. Ei se nyt täysin pieleen mennyt nytkään ja kaikkeenhan tottuu.

Kiitokset vielä Akkolan Mikolle tällaisesta sessiosta, jota ei kyllä olisi tullut muuten ajeltua.