Ruska 2020 - matkakertomus

English version

Tuli osallistuttua Ruskapyöräilyyn, vaikka olin viimeksi vuosi sitten vannonut, etten koskaan tulisi sitä tekemään. Lämpimien kelien ystävänä ajatus syksyisen Suomen halki ajamisesta puistatti. Olinkin ilmoittautunut elokuussa Italiassa ajettavaan Miglia 1001 -tapahtumaan, mutta sitten koronatilanne sotki tapahtumakalenterit koko Euroopassa ja oikeastaan ainoaksi varteenotettavaksi tapahtumaksi jäi kohdallani kotimainen Ruska. Ei se auttanut kuin ilmoittautua mukaan. Italian helteet ja trattoriat vaihtuivat Pohjoiskalotin viileyteen ja huoltoasemiin. Valmistautuminen oli aika välinpitämätöntä, muutamia parinsadan lenkkejä olin ajellut kesän aikana ja lisäksi listalta löytyi yksi kuuden sadan aika-ajo, mutta viime viikot olin lähinnä ajellut työmatkaa ja muuta kaupunkiajoa. Aika luottavainen olin kuitenkin fyysisen kunnon suhteen, kävin hierojalla paria päivää ennen lähtöä vielä hoidattamassa jumissa ollutta vasenta pakaraa ja se teki kyllä gutaa.

Uusina varusteina retkeä varten olin hommannut aika-ajokahvat sekä ultrakevyet untuvamakuupussin ja makuualustan. Uudet makuuvermeet pakkautuvat erittäin pieneen tilaan ja mahtuvat ohjaintankolaukkuun kivasti. Vaatetuspuolella mukaan lähti Santinin lyhyet ja Enduran pitkät ajohousut: lyhyet bibsit toimi alushousuina ja päälle vetäisin pehmusteettomat lämpövuorauksella varustetut pitkikset - tää kombo oli kyllä erittäin toimiva, ei niin mitään epämukavuutta koko matkan aikana ja jalat pysyi lämpiminä kaikissa oloissa vaikka erillisiä sadehousuja en edes ottanut mukaan. Ylävartalo-osastolla päällä oli järjestyksessä vähän kelistä riippuen: pitkähihainen merinoaluspaita, pitkähihainen Tørmin merinoajopaita, lyhythihainen Randonneurs Finlandin merinoajopaita ja päällimmäisenä Alturan vedenpitävä kuoritakki. Noilla pärjäsi oikein kivasti alimmillaan parin asteen vesikelissäkin. Maantiepolkimilla ja -kengillä totutusti ajelin ja jaloissa oli Sealskinzin vedenpitävät (teoriassa) sukat sekä kovimmassa sateessa lisäksi Castellin kengänpäälliset. Muu varustus koostui lähinnä työkaluista, varaosista, hygieniatuotteista, kännykkälaturista ja virtapankista sekä kahvilalukosta. Suurin osa kamoista meni Revelate Designsin Vizcacha -satulalaukkuun, jonka päälle olin lisäksi sitonut hihnoilla kiinni Ortliebin kuivapussin, johon sulloin vaatteita, joita en sillä hetkellä pitänyt päällä. Makuupussi, makuupussilakana ja yökerrasto oli Alpkitin kuivapussiin pakattuna Alpkitin stongalaukussa. Hyvin säilyivät kuivina, vaikka vettä tuli välillä ihan reippaasti ja pitkään. Lisäksi pyörässä oli pieni stem bag naposteluruokaa varten.

Perjantai-Lauantai 11-12.9. Helsinki-Ähtäri-Saarijärvi 400km

Startti oli Helsingin Senaatintorilta auringonlaskun aikaan. Paikalle oli kerääntynyt runsaasti ajajien tuttavia ja pyöräilyn harrastajia. Olipa siellä itselläkin muutama tuttu kannustamassa. Muutenkin tapahtuma keräsi ennätyshuomion sosiaalisessa mediassa ja siitä raportoitiin YLEn lisäksi myös paikkallislehdissä reissun varrella - alku jonkun suuremman? Tapahtuman isä ja Suomen randonneur-piirien grand old man Mikko Mäkipää piti lähtöpuheen ja sitten päästiin vihdoin matkaan. Suhailin Kallion ja Vallilan läpi Vantaanjoen varteen ja jatkoin hiljaisia kevyen liikenteen väyliä Tuusulaan. Välttelin tarkoituksella vanhaa kolmostietä, sillä se on niin tylsä ajaa. Muutenkin reititin itseni karttaen mahdollisimman paljon isoja teitä. Reittini meni aluksi pikkuteitä järjestyksessä Jokela-Hausjärvi-Janakkala-Hämeenlinna. Pelloilla oli yöllä yllättävän kylmä, mutta lyhyissä housuissa pärjäsi vielä. Jokelassa pysähdyin laittamaan kuoritakin päälle ja samalla vissiin onnistuin hukkaamaan toisen sadehanskani piru vieköön. Pälkäneelle (164km) saavuin kolmen maissa yöllä aikeena mennä syömään Aapiskukko-huoltoasemalle, joka ilmoitti netissä olevansa auki 24h. Vaan eipä ollut, paikka olisi auennut vasta viideltä, joten suunnitelmani oli pettänyt. Tajusin, että seuraavan kerran ruokaa saisi vasta noin sadan kilsan päässä Ruovedellä, mikä oli aika masentava tieto. Vaan ei se auttanut kuin jatkaa pähkinöiden ja tumman suklaan (aikuiseen makuun) voimalla. Vettä sentään sain laskettua juomapulloon letkusta.

Kangasalle tullessa alkoi sataa rankasti. Myös väsymys iski päälle, vissiin minulla oli jotain univajetta sillä yleensä ei näin pian ala unettamaan. Pysähdyin bussipysäkin katoksen alle, laitoin parempaa vaatetta ylle ja torkuin tunnin verran. Samalla huomasin toisen sadehanskan kadonneen ja sekös harmitti suunnattomasti siinä tilanteessa. Alakuloisesta mielialasta ja nälästä huolimatta ei auttanut kuin jatkaa matkaa. Sade jatkui koko päivän. Tampereen itäpuolta Teiskon kautta ajelin nukahtamista vältellen Ruovedelle ja vihdoin pääsin ruokakauppaan, jolloin olokin koheni huomattavasti. Virroilla lyhyt huoltoasemapysähdys ja rupattelua parin muun osallistujan (Kippola & Kirsi) kanssa. Kantatie 66 oli melko ikävä ajaa - paljon liikennettä ja autoilijan pirulaiset ohittivat jatkuvasti tarpeettoman läheltä. Ähtärin eläintarha (336km) oli eka kontrollipiste ja sinne saavuin ennen kolmea iltapäivällä. En jäänyt sen kummemmin hengaamaan, vaan jatkoin sateessa kohti Keski-Suomea. Ähtäri-Saarijärvi-pätkän myötä maisema muuttui huomattavasti mäkisemmäksi. En pannut ollenkaan pahakseni, vaan tuo osuus oli todella kivaa settiä ajaa. Yksi autoilija ajoi ylämäessä rinnalle ja tsemppasi avonaisesta ikkunasta - nää on kivoja juttuja aina. Saarijärvelle (400km) saavuttaessa oikaisin vielä hienon sorapätkän kautta. Kello oli lähes seitsemän illalla, olin väsynyt ja litimärkä, sateen ennustettiin jatkuvan yön läpi eikä lähistöllä oikeen ollut laavujakaan, joten sorruin varaamaan läheiseltä leirintäalueelta mökin. Sain kaupanpäälle vieläpä saunallisen tuvan, joten kyllä kelpasi yöpyä siellä. Käytännössä resetoin itseni eli sain kaikki kamat kuivaksi, nukuin kymmenen tuntia ja aamulla olo oli kuin uudestisyntyneellä.

Sunnuntai 13.9. Saarijärvi-Siilinjärvi-Koli 340km

Ilo kuivista vaatteista osoittautui lyhytaikaiseksi. Heti lähdettyäni matkaan alkoi jo tauonneelta vaikuttanut sade uudestaan ja vettä tuli kuin aisaa. Tie Viitasaarelle meni Pyhä-Häkin kansallispuiston kautta ja sisälsi parisenkymmentä kilsaa soraa. Vesi teki soratiestä melkoista mutavelliä ja ärsytystasot nousivat taas ihan kunnolla. Viitasaaren (475km) abc:llä nautin hampurilaisaterian ja samalla sade lakkasi viimein kestettyään jotain 32 tuntia. Mieliala koheni tympeän, mutta onneksi lyhyen nelostiepätkän jälkeen kun käännyin itään kohti Savoa ja Keitelettä. Tuuli nimittäin muuttui myötäiseksi ja aurinko alkoi paistaa. Tätä oli odotettu. Vedinkin täysiä seuraavat 120 kilsaa Pielaveden ja Maaningan kautta Siilinjärvelle (593km) nauttien olosuhteista. Lyhyen tankkaustauon jälkeen matka jatkui Lastukosken kautta Juukaan (695km), jonne ennätin parahiksi ennen paikallisen huoltoaseman sulkeutumista. Säyneinen-Juuka-tie oli päällysteeltään aika surkeassa kunnossa ja pimeällä vähän kyseenalainen ajaa, mutta on sitä pahempaakin koettu. Juuassa törmäsin Mäkipäähän, joka oli ainoana valinnut saman reitin itseni kanssa muiden kiertäessä eteläisempää reittiä ajaen pakollisen parcourin etelä-pohjois-suunnassa. Päätin jatkaa yöksi Kolille, josta olin katsonut valmiiksi laavun hiihtokeskuksen ala-asemalta. Paahdoin hiljaista kutostietä pimeässä Kolille, jossa pakollinen nousu Ukko-Kolin huipulle (740km). 46/18-sinkulavälitykselläni tuo osoittautui lopulta liian jyrkäksi loppupätkän ollessa liikennemerkin mukaan yli 20%, joten talutushommien puolelle meni. Mäen juurella heilutin Mätäsaholle terveiset. Takaisin alas ja laavulle, joka löytyi nopsaan. 

Maanantai 14.9. Koli-Ahveninen-Lieksa-Lentiira 250km

Matkaan pääsin lopulta puoli yhdeksän maissa. Edessä oli pakollinen parcour Kolin rantatietä Törni-Männistön asekätkölle, joka toimi kontrollina numero kaksi. Rantatie sisälsi aika eeppisiä soramäkiä ja bonuksena sinne oltiin ajamassa uutta sepeliä juuri parahiksi. Koko parcoursin ajan vastaan ajeli lukuisia osanottajia. Asekätköltä eteenpäin mentäisiin viimein kunnolla kohti pohjoista. Lieksaan (835km) oli ihan kiva ajella Pielisen itäpuolta mitä nyt joku ohittamaan lähtenyt autoilijan mulkero ajoi kaistallani vastaan pyyhkien metrin päästä ohitseni. En edes ehtinyt ennakoida tilannetta, sillä ajoin tempotikuilta ja katse oli näin ollen lukittu noin parin metrin päähän eteeni. Ohitin Mäkipään matkalla ja Lieksassa pysähdyin pizzeriaan syömään. Kunnon rasvainen majoneesilätty teki tehtävänsä. Lieksa-Kuhmo oli kunnon hyvää erämaapätkää. Reilun sadan kilsan matkalla ei juuri mitään asutusta, ainoastaan kaunista luontoa. Tykkäsin paljon. Kuhmoon (941km) saavuin seitsemän aikaan illalla ja huoltoasemalla tapasin Jyrki Rasinperän, jonka kanssa oli ihan hyvät jutustelut. Yöpaikka piti vielä löytää ja bongasinkin netistä Lentiirassa sijaitsevan takkatuvan, joka vaikutti erittäin lupaavalta. Ostin kaupasta paketin makkaraa sekä pari olutta ja ajelin pimeässä tuvalle mukavaa seututietä. Paikka oli puolitoista kilsaa sivussa päätieltä ja sinne saapuessani huomasin, että täällähän on muitakin. Nimittäin veikeitä lievästi humalaisia kalamiehiä, jotka olivat ajaneet asuntoautonsa tontille. No ei siinä mitään, he olivat laittaneet tulet valmiiksi ja tarjosivat sinappia makkaraani. Eivät edes olleet kovin rasittavia ja lähtivät autolleen kun ilmoitin meneväni nukkumaan. Hieno yöpaikka kaiken kaikkiaan.

Tiistai 15.9. Lentiira-Hossa-Kuusamo-Sallatunturi 333km

Aamu oli utuinen ja kolea, sää oli muuttunut aiempia päiviä viileämmäksi ja tuuli purevammaksi. Kestikin jonkin aikaa ennen kuin kroppa lämpeni. Vastatuultakin oli. Erämaatyyppinen ympäristö jatkui ja Raatten tien museolla (1062km) nautin lounaantapaisen, vaikkei sieltä kunnon ruokaa saanutkaan. Vanha ajotuttavuus sattui samaan aikaan paikalle - olivat vaimonsa kanssa autolomalla ja bongailivat samalla tuttuja ruskakuskeja tien päältä. Mukavaa. Eteenpäin Ruhtinansalmen kaupalle (1123km), jossa niinikään epäterveellistä einestyyppistä evästä naamaan. Matkalla ohittamani Walto Salonenkin saapui siihen. Koko Lieksa-Kuusamo-pätkä oli kyllä erittäin hienoa ja mäkistä settiä. Hossan kautta illaksi Kuusamoon (1225km) ja juuri ennen Kuusamoa menin vitostiellä vielä Mätäsahosta ohi. Hän liittyi myöhemmin huoltiksella seuraani. Tämä olikin viimeinen kerta matkan aikana kun tapasin muita ajajia. Hampparit ja kahvia naamaan ja vielä satakunta kilsaa pimeässä Sallatunturin (1323km) kupeeseen. Vesikuuroja pukkasi. Olin etukäteen katsonut täältä laavun, jolle menisi 150 metrin polku tieltä. Ainoa vaan, että kyseinen polku ylitti jyrkän harjun ja sisälsi rakkakivikkoa. Piti lempata pyörä metsään ja jatkaa majoituskamppeiden kanssa jalan laavulle. Pikkaisen kuumottavaa oli kävellä hiilikuitupohjaisilla maantiekengillä märässä rakkakivikossa pimeässä. Laavu kuitenkin löytyi, tein tulet ja nautiskelin aamuun asti.

Keskiviikko 16.9. Sallatunturi-Savukoski-Lokka-Tankavaara 254km

Pilvinen ja viileä, mutta poutainen keli. Ajelin Sallan Teboilille, missä nautin kaurismäkeläisessä miljöössä munkkikahvit aamiaiseksi ja jatkoin pian eteenpäin. Kelloselältä avautui hienot tunturimaisemat Venäjän suuntaan. Tie jatkui miellyttävän tasaisena ja autiona Savukoskelle (1418km). Latasin satulalaukun täyteen ruokaa, koska seuraava kauppa olisi vasta Saariselällä. Tiet sen kuin kapenivat edetessä Värriön ja Tanhuan kautta Lokan tekojärven (1499km) rantaan, jossa oli kontrollipiste numero kolme. Juttelin mukavia kontrollin “emännän” kanssa ja lämmittelin tovin nuotion ääressä. Lokan altaan maisemat ovat kyllä todella hienon näköisiä olkoonkin keinotekoinen rakennelma. Pakko oli jatkaa matkaa sillä edessä oli 50 kilsan sorapätkä keskellä ei mitään ja halusin ajaa sen päivänvalossa. Se oli yllättävän kiva ajaa - vähän liiankin - ja ajoin ehkä tarpeettoman kovaa vauhtia, sillä puolivälissä pätkää takarengas haukkasi kuoppaan ja seurauksena sivuvalliin tuli reikä, josta tubeless-litkut suihkusivat näyttävästi pihalle. Kyllähän se vähän pänni, mutta ei auttanut kuin asentaa sisuri ja jatkaa matkaa varovasti. Epäilytti renkaan kestävyys sillä sisuri näytti pikkuisen pullottavan reiästä. Pääsin kuitenkin lopulta nelostielle Porttipahtaan pimeän jo laskeuduttua. Pirun kylmä oli, vettä ripsi ja taivaalla loimotti hienot revontulet. Ajelin viluissani Tankavaaraan (1577km), koska siellä olisi luontopolun varressa kota. Sepä löytyikin lopulta pitkospuilla rämpimisen päätteeksi. Hetken jo luulin että paikka on varattu kun huomasin porukkaa istuvan nuotion ääressä sen ulkopuolella, mutta he olivatkin jotain metsähallituksen työmiehiä, jotka polttivat vanhoja pitkospuita uusien tilalta. Askeettinen kota oli ihan riittävän hyvä yöpaikka ja uni tuli nopeaan. Päivänvalossa huomasin että Tankavaarassa olisi ollut laavukin aivan nelostien vieressä - ensi kerralla sitten sinne.

Torstai 17.9. Tankavaara-Nuorgam 261km

Sää oli yhä kylmä, pari astetta plussalla ja vastatuuli pohjoisesta. Alakuloisena jurnutin nelostietä Saariselälle (1608km), jossa energiavajeet saatiin osin korjattua savuporopizzan ja oluttuopin muodossa. Huomasin samalla, että olin viimeksi saanut lämmintä ruokaa Kuusamossa toissailtana. Elämä alkoi tämän jälkeen taas hymyillä. Saariselältä oli mukava lasketella Ivaloon, jossa jatkoin syöminkejä huoltamolla. Poistuessani huomasin kuitenkin takarenkaan olevan tyhjä. Tarkempi syynäys paljasti, että sisurin reikä oli juuri sillä kohdalla missä renkaan sivuvalli oli rikki. Pieni paniikki jo iski päälle, että näinköhän pääsen tällä renkaalla edes maaliin. Askartelin kartongista hätäisen tyre bootin ja käytin viimeisen varasisurini. Onneksi olin huoltoasemalla, niin sain renkaan kompuralla täyteen. Matka jatkui vainoharhaisissa tunnelmissa Inariin tunnustellen taajaan takarenkaan täyttöastetta. Pikku hiljaa kuitenkin aloin ajaa vapautuneemmin ja kyllä se onneksi kesti maaliin asti. Ivalo-Inari-pätkällä nelostiekin on hetken verran kaunis. Vedin Inarissa (1678km) taas lisää ruokaa. Tämäkään ei riittänyt vaan pysähdyin vielä Kaamasen Kievarissa (1708km), jossa söin erinomaisen ja ison poronkäristyksen tuopin kera hienossa miljöössä. Tämän jälkeen energiatasot tuntuivat olevan viimein kohdillaan ja lähdin pimeässä pitkälle erämaaetapille kohti Utsjokea. Tämä oli jotenkin maaginen pätkä ajaa pimeässä. Koskien kohinaa, kirkas tähtitaivas, usvaisia painanteita ja pitkiä mäkiä. Utsjoelle (1803km) saavuin ennen yhtätoista, mutta olin hyvillä ajofiiliksillä ja aamuksi oli luvassa sadetta, joten päätin jatkaa hyvän sään aikaan vielä Nuorgamin lähelle, mistä olin kartoittanut laavun Tenojoen varresta. Laavu löytyi pimeässä pienen pähkäilyn jälkeen ja olikin oikein asiallinen.

Perjantai 18.9. Nuorgam-Vardø 171km

Itseasiassa olisin varmaan ajanut läpi yön maaliin, mutta minulla oli siviilivaatteita sisältävä itselleni lähettämä reppu noudettavana Nuorgamin matkahuollosta, joka tietysti oli yöllä kiinni, joten piti odottaa aamuun sen aukeamista. Noudin heti aamusta lähetyksen ja nautin samalla munkkikahvit. Samalla alkoi sade, mutta se ei enää haitannut sillä tiesin olevani muutaman tunnin päästä maalissa. Heitin repun selkään ja läksin rajan yli Norjaan. Varangin alueella oli oikein myrskyvaroitus päällä ja tuuli olikin navakkaa. Aluksi se oli epämukavasti sivuttaista, mutta Vadsøn (1932km) jälkeen pääsin nauttimaan kunnon myrskymyötäisestä. Vettä tuli kiitettävästi ja vähän alkoi varpaatkin siinä jäätyä, mutten vaivautunut pysähtymään vaan jatkoin tauoitta perille asti. Varangerin vuonon maisemat olivat kyllä ilo silmälle, valtameri tuoksui suolalle ja muutenkin ulkomailla ajossa on aina jotain spesiaalia. Pari kertaa piti jarruttaa ihan kunnolla ettei olisi törmännyt lampaisiin. Lopussa oli vielä 120 nousumetrin nyppylä nimeltä Domen, jonka jälkeen suoraa kyytiä 90 metriä merenpinnan alle Vardøn tunneliin. Sepä olikin kuumottava ajaa kiitos korviahuumaavan melun ja yllättävän jyrkkien kallistusten - klaustrofobiset älkööt vaivautuko. Kiva oli tulla takas päivänvaloon ja paria mutkaa myöhemmin olin maalissa (2006km). Vastassa oli joukko aikaisemmin maaliin tulleita kollegoita joukossaan vain muutamaa minuuttia aiemmin saapuneet Mäkipää (joka oli ohittanut minut yön aikana nukkuessani) ja Myllykoski. Noh, en minä sijoituksista ajanutkaan, joten "minuuttitappiot" eivät harmittaneet pätkääkään :) Noitavainojen muistomerkin ääressä oli kiva lämmitellä ennen siirtymistä majataloon saunan, suihkun ja puhtaiden vaatteiden mukavuusalueelle. Fiilis oli erittäin ok. Aikaa oli kulunut suunnilleen 6 päivää ja 19 tuntia, mikä oli osapuilleen sen verran kuin olin alunperin halunnutkin matkaan käyttää aikaa.

Mietteitä

Lähdin alunperin matkaan tavoitteena tehdä mukava bikepacking-henkinen suoritus eikä tavoitella mahdollisimman kovaa aikaa vähillä unilla ja valtateitä ajaen. Tämä strategia toimikin tosi hyvin ja ajorytmi oli mukava ja stabiili: vuorokaudessa 5-7h unta, pari tuntia muuta säätöä ja 15-17h kovaa ajoa ja ruokailua. Missään vaiheessa kroppa ei vihoitellut ja tien päällä ei nukuttanut lainkaan ekaa yötä ja aamua lukuunottamatta. Tempotangot olivat tosiaan minulla ekaa kertaa käytössä ja menevät ehdottomasti jatkoon tällaisissa tapahtumissa. Niillä pystyy lepuuttamaan käsiä äärimmäisen hyvin ja kädet tuntuvatkin nyt siltä kuin ei pyöräilemässä olisi ollutkaan. Lisäksi tietty aerodynaamiset ominaisuudet on kiva bonus ja vastatuuleen sekä alamäkiin on ilo puskea kädet tikuilla. Melko kevyillä varusteilla lähdin matkaan, mutta hyvin pärjäsin niillä. Ensi kerralla ottaisin lisäksi mukaan otsalampun (olisin ottanut nytkin, mutta huomasin että on mennyt rikki), vararenkaan (tai kunnollisia tyre bootteja) ja ne hanskat jotka hävitin :) Jännästi huomasi kuinka kilometrit menettivät jotenkin merkityksensä matkan varrella - sadan kilsan ajosta paikkojen välillä tuli uusi normi ja sellaisia ajoi lähes huomaamattaan pimeässäkin eikä se tuntunut varsinaisesti edes pitkältä siinä missä aiemmin jotain 50 kilsan välimatkaakin on tavannut pitää pitkänä siirtymänä. Nyt kun tällainen suorituskeskeinen bikepacking-touhu on kunnolla korkattu, voi alkaa miettiä vastaaviin ulkomaisiinkin kestävyystapahtumiin osallistumista. Kesemmällä tällainen ajo on todennäköisesti vielä siistimpää ja vaivattomampaa, vaikka ruska-aika maisemallisesti kaunista onkin. Haluaisin vielä kiittää tapahtuman organisoijaa Mikko Mäkipäätä ja muita osallistujia hyvästä yhteishengestä ja seurasta.